Vihtijärven VPK:n puheenjohtaja Lauri Niemen esittämä Nummituvan historiikki Vihtijärven Nummituvan 40-vuotisjuhlassa 7.6.1994. Alkuperäisversio on Helge Putkosen laatima Nummituvan 30-vuotisjuhlaan vuonna 1984. Vuonna 1994 tekstiä täydensi Lauri Niemi uuden 10-vuotiskauden osalta.

Kunnioitetut kutsuvieraat, hyvät läsnäolijat !

Vihtijärven VPK:n puolesta lausun Teidät lämpimästi tervetulleiksi tähän juhlatilai­suuteen, joka on järjestetty tämän talon, Nummituvan, 40-vuotispäivän johdosta.

Vihtijärven kylässä on ollut seura- ja yhdistystoimintaa tämän vuosi­sadan alusta lähtien. Ensimmäinen oli raittiusseura, joka lienee ollut jonkin vihtiläisen järjestön alaosasto. Arkisto tietoja tästä ei ole saatavana. Varsinainen huomattavampi tapahtuma yhdistys­toimin­nassa oli voimistelu- ja urheiluseura Alkun perustaminen 22.3.1914. Samaan aikaan toimintansa aloitti myös työväen­järjestö, jossa toimi torppari­osasto. Kansalaissodan jälkeen tulivat Suojelus­kunta ja Lotta­järjestöt, Pienvilje­lijäin Yhdistys ja viimei­senä vapaitten järjes­töjen sarjassa ennen toista maailman­sotaa perus­tettiin Vihti­järven VPK, joka asial­lisesti ottaen käsitti koko kylän väestön. VPK:n toiminta ennen Nummi­tuvan rakennus­työn aloittamista oli varsinaisen ammatil­lisen alan ulko­puolella vähäistä. Voimistelu- ja urheilu­seura Alkun toiminnnan jatka­jaksi syntyi 5.6.1932 Voimistelu- ja urheiluseura Uhka. Marttayhdistys perustet­tiin kylään sotien jälkeen 1940 luvulla.

Järjestöjen käyttöön Hiiskulan kartano luovutti Kanniston ladon, mutta tätähän voitiin käyttää vain kesällä. Nykyisellä Vihtijärven Kappelin tontilla ollut Rauhalan huvila toimi seurojen tilai­suuksien pito­paikkana. Seura- ja yhdistystalon rakentamisesta tähän kylään tehtiin vakava yritys jo 80 vuotta sitten. Vuonna 1919 oli hankittu piirustukset taloa varten, mutta niissä olosuhteissa, missä kansakunta silloin eli, ei tässäkään kylässä ilmeisesti saavutettu sitä yhteis­ymmärrystä, mitä näin suuri hanke onnis­tuakseen olisi tarvinnut. Näin ollen hanke sillä kertaa jäi toteutumatta.

Sodan päätyttyä 1945 sai Vihtijärven seuratalohanke uutta vauhtia. Lokakuun 6. päivänä 1945 pidettiin kolmen seuran edustajien välinen neuvottelu ja päätettiin ruveta ajamaan hanketta. Joulukuun 17. päivänä samana vuonna perus­tettiin Nummitupa Oy. Tämän nimen Nummitupa, joka on vuosien saatossa säilynyt samana, on osuvasti keksinyt kylän silloinen opettaja Joonas Ranta-aho.

Nummitupa Oy:n osakkeet päätettiin jakaa tasan Vihtijärven sosiaali­demokraat­tisen Työväen­yhdis­tyksen, Vihtijärven VPK:n ja Voimistelu- ja urheilu­seura Uhkan kesken. Osakepääomaksi määrättiin 300 000 markkkaa silloista rahaa. Heti alussa yhtiö pyysi kunnan mukaan tuloa seura­talon yhteyteen raken­nettavan urheilu­kentän perustamiseen. Kunta myönsi 75 000 markkaa ja ehtona oli, että se saa yhtiön osak­keita saman suuruisen nimel­lismäärän arvosta kuin edellä mainitut kolme seuraa. Näin tuli Nummitupa Oy:stä "nelipyörä­vankkurit" talo­hanketta vetämään. Yhtiön ensim­mäiseen johto­kuntaan kuuluivat: puheen­johtaja Aaretti Järvelä, varapuheen­johtaja J. E. Salo ja jäseninä Juho Puro, Onni Salo, Vilho Nyman, Reino Rantanen, sekä kunnan edustajana Aarne Vaskela.

Yhtiöjärjestyksen ensimmäisen pykälän mukaan Nummitupa Oy:n tarkoi­tuk­sena oli rakentaa Vihdin kuntaan seurojentalo, omistaa ja hallita sitä sekä mahdol­lisesti muitakin kiinteistöjä ja vuokrata alueita raken­nuk­si­neen, sekä vuokrata raken­nuksista huoneistoja niitä tarvit­seville samoin kuin harjoittaa iltama-, juhla- ym. valis­tus­toimintaa sekä ravintola- ja kahvila­liikettä varojen kokoamiseksi. Yhtiön tarkoi­tuksena ei kuiten­kaan ollut harjoittaa teolli­suutta, jossa käytetään raaka-aineena metsän­tuot­teita. Asiakirjoista ei selviä, mitä yhtiön perustajat ovat tällä rajoi­tuksella tarkoittaneet.

Ensimmäinen tehtävä oli maa-alueen hankinta seurataloa ja urheilu­kenttää varten. Tätä tarkoitusta varten Nummitupa Oy osti Hiiskulan kartanon silloiselta omistajalta insinööri Hans Brummerilta 2,5 hehtaaria käsit­tävän maa-alueen ns. Laihuen nummesta sangen edulliselta paikalta. Kauppaehdot olivat myös edulliset: viisi markkaa neliöltä. Kauppahinnasta piti maksaa 30 000 markkaa kaupan­teko­hetkellä. Kauppa päätettiin 26. päivänä lokakuuta 1946. Seuraavana talvena kaadettiin jo raken­nus­puita, jotka sahattiin keväällä 1947 Hiiskulan sahalla. Rakennus päätet­tiin rakentaa rakennus­toimisto H. Siikosen Kerkkoon työväen­taloa varten tehtyjen rakennus­piirustusten mukaan ilman muutoksia. Myöhemmin kun hanke siirtyi yksin VPK:n käsiin rakennus­hankkeeseen liitet­tiin suun­ni­telma palo­aseman rakentamisesta letkun­kuivatus­torneineen.

Rakennuslupaa haettiin Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä, mutta se evättiin. Siihen aikaan olivat raken­nus­aineet säännös­telyn­alaisia ja tämän tapaiset hankkeet saivat jäädä odottamaan. Myös rahoitus oli täysin avoin asia. Yhtiön tarkoitus oli rakentaa rakennus avustus-, lahja- ja keräysvaroilla sekä talkootyöllä. Lainaa ei haluttu ottaa. Tämän toteuttamiseksi avustus­hakemuksia lähetettiin mm. Jenny ja Antti Wihurin säätiölle, Suomen Olympiakomitealle, Valtion urheilu­lauta­kunnalle ja Vihdin kunnalle, mutta varsin huonolla tuloksella, sillä mitään ei saatu. Mainittakoon, että avustus­hake­muk­sia lähe­tettiin myös USA:n ja Kanadan kulttuuri­ministeriöille. Näin toivot­tiin saatavan amerikan­suomalaisilta reiluja avustuksia suuresta lännestä.

Vuosien 1948 ja 1949 aikana ei hanke edistynyt sanottavasti. Erityisesti rakennus­aineiden saanti oli vaikeaa eikä raken­nus­lupaakaan saatu. Vuoden 1950 vuosi­kertomuksessa osake­yhtiön sihteeri opettaja Joonas Ranta-aho toteaakin: "länsirintamalta ei mitään uutta". Tällä ensimmäisen maailman­sodan­aikaisella Saksan pää­esikunnan sanonnalla voi luonnehtia myös Nummitupa Oy:n kehitystä. Puutavara oli tosin saatu sahatuksi, patiisit, piirot ja laudat odottivat nauloja ja vasaroita, mutta rahoitus­kysymys oli edel­leen ratkai­sematta. "Mitä useampi kokki sitä huonompi soppa", kuuluu sanonta. Näin varmaan päät­telivät Nummitupa Oy:n osak­kaatkin talo­hanketta ajaessaan. Heräsi ajatus keskittää seuratalon raken­taminen yksiin käsiin. Päädyttiin ratkaisuun, että VPK epäpoliit­tisena järjestönä olisi sopivin ja saisi varmasti kyläläisten varauk­set­toman tuen. Tähän perustuen Nummitupa Oy päätet­tiin purkaa ja osakkaat luovut­tivat osake­pääoman ilman korvausta Vihtijärven VPK:lle. Kevätkokouk­sessaan 1951 VPK päätti ottaa vastuun seura­talon rakenta­misesta. Rakennus­hanketta johtamaan ja eteenpäin viemään valittiin rakennus­toimi­kunta, johon kuuluivat seuraavat henkilöt: Vihtori Meromaa, Aarne Halkivaha, Yrjö Valo, Emil Wahlberg, Bjarne Widen, Martti Augustin, Matti Putkonen ja Aulis Timonen. Näin vuosi­kym­menten jälkeen voi todeta, että tämä ratkaisu oli erittäin viisas. Asioiden hoito oli helpompaa ja jousta­vampaa yhden järjestön puitteissa. Lisäksi oli yleisissä kokouk­sissa käynyt ilmi, että raken­nus­hanke VPK:n puitteissa oli saanut kaikkien kyläläisten kannatuksen.

Nyt alkoi tapahtua. Ensimmäiset talkoot pidettiin lokakuun 28. päivänä 1951. Kustannusarvio rakennustyön alkaessa oli lähes 10 miljoonaa markkaa silloista rahaa ja se nousi tasaisesti rakennus­työn kestä­essä aina 15 milj. markkaan. Kustannusten huikea nousu johtui pää­asiassa siitä, että valta­kunnassa oli voimakas inflaatio. Rahoitus hoidettiin lainaa ottamalla paikal­lisesti Osuuskassasta, joka myönsi hankkeelle 3 miljoonaa markkaa. Kunnalta ja valtiolta saatiin yhteensä miljoona markkaa. Nummitupa Oy:n osake­pääoma 300 000 markkaa ja Uhkan veikkaus­voitto­rahoista urheilukentän rakentamiseen saamat 225 000 markkaa käytet­tiin myös talon rakentamiseen. Pääomia oli raken­nus­työn alkaessa näin ollen runsaat 4,5 miljoonaa markkaa. Kylässä järjestettiin myös rahankeräys rakennus­rahastoa varten, mutta tulokset tästä jäivät vaati­mattomiksi. Rahan keräyksen lisäksi järjes­tettiin tukkien keräys. Lahjoituksin rakennus­hanketta tukivat muun muassa Viiala Oy lahjoit­tamalla ovet ja ikkunat ja Insinööri Brummer, joka lahja­kirjalla luovutti myymänsä maa-alueen siten, että VPK sai kaupan­teko­hetkellä maksetun raha­määrän arvosta vastaavan määrän rakennus­puuta Hiiskulasta. Kivikankaan kylätien siir­ryttyä valtion haltuun osakkaat luovuttivat tiehoito­kunnan varat 37250 markkaa rakennus­rahastoon.

Talkootoiminta, jonka turvin kustannuksia pystyttiin supistamaan yli odotusten, oli esimerkillistä. Niihin osallistuivat niin nuoret kuin vanhatkin, naiset sekä miehet. Kaukaisimmat saapuivat Haimoosta saakka. VPK:n silloisen sihteerin Aulis Timosen talkoo­töistä pitämästä luet­telosta käy selville, että 21.10.1951 - 6.6.1954 välisenä aikana pidettiin talkoita 134 kertaa. Työhön osallistui 221 miestä ja 54 naista, yhteensä 275 henkilöä. Työ jakaantui seuraavasti: rakennus­työtä oli 9176 tuntia, traktori­tunteja 200, kuorma-auto­tunteja 35, hevostyötä 498 tuntia ja muonitustyötä 1279 tuntia, joten talkoo­tuntien yhteismääräksi kertyi peräti 11649 tuntia. Suurin talkootyön vaihe oli perustuksen valu, johon osallistui 90 henkilöä, 6 autoa ja 3 traktoria betonimyllyineen. Talkootyön organisaat­toreina toimivat: Aulis Timonen, Onni Salo, Matti Putkonen ja Martti Oksanen. Ammattikirvesmiehen työt olivat Martti Oksasen vastuulla ja hänen apunaan toimivat Väinö Oksanen, Mauri Oksanen, Leo Iltanen ja Oiva Kataja.

Rakennustyö oli edistynyt niin pitkälle, että vihkiäisjuhla voitiin pitää 40 vuotta sitten helluntaina. Mutta paljon oli kuitenkin vielä tekemättä: talosta puuttui muun muassa parveke, vahti­mestarin asunto, sauna, kaikki maalaus­työt ja paljon muutakin. Talon 40-vuotis­taipaleen aikana se on saatu nykykuntoon. Tältä ajalta ei ole luetteloitu talkoo­työn määrää, mutta sen arvo ja merkitys ovat kuitenkin huomattavat. Nummitupa Oy:n sihteerin Joonas Ranta-ahon yhtiön vuosi­kerto­muksessa vuodelta 1950 asettama 1000 talkoo­työpäivän tavoite ylitet­tiin reip­paasti jo ennen talon vihkiäisjuhlaa.

Tässä yhteydessä todettakoon, että Nummituvan vihkiäis­juhla­ohjelma 40 vuotta sitten on tänään asetettu kaikkien nähtäväksi eteisen ilmoitustaululle.

Mikko Vaskela aloitti vihkiäisjuhlassa pitämänsä puheen seuraavasti: "Kokoontuessamme yhteisen asian merkeissä Vihtijärvellä suori­tet­tavaa historial­lista hetkeä ikuistamaan, lienee meillä kaikilla jakamaton juhlan tuntu siitä, että tapaus kylämme kohdalla muodostaa voimakkaan käänteen parempaan päin. Se luo tunteen siitä, että uusi kultainen lehti kylämme historiassa on voitokkaasti ja luottavaisesti yhteis­voimin käännetty." Silloin ei tarkkaan tiedetty, mitä tällainen toimitalo toisi tullessaan.

Mitä tulee talon käytännöllisyyteen ja ulkoisiin puitteisiin, voidaan sen 40-vuotisen toiminnan jälkeen todeta, että se on pohja­ratkai­sultaan onnistunut. Yleisötilat: juhlasali, ravintola, eteishalli ja parveke nivel­tyvät hyvin toisiinsa muodostaen onnistuneen ja toimivan kokonai­suuden erilaisten tilai­suuksien järjestämiseksi. Talo on palvellut kyläläisiä mitä erilai­sim­missa tilai­suuksissa. Täällä on tanssittu häitä, hiljen­nytty hauta­jaisiin, vietetty syntymäpäiviä ja pidetty erilaisia kokouksia ja muita tilai­suuksia. Taloa on sään­nöl­lisesti myös vuokrattu ulkopuo­lisille yhteisöille ja yksityisille henkilöille. Lainojen takaisin maksamiseksi ja ylläpito­kustan­nusten kattamiseksi ovat täällä järjestetyt tilai­suudet muodos­tuneet tärkeiksi tulolähteiksi. Talon valmistuminen sattui suuren yleisön kannalta ihanteel­liseen aikaan. Huvitilai­suuksien yleisö­menestys oli kahden ensimmäisen vuosi­kymmenen ajan hyvä. Voidaan karkeasti arvioiden todeta, että toiminnan aikana tänne on myyty noin 250 000 pääsylippua. Ensimmäiset vuosi­kymmenet olivat tosiaan vilk­kaita, sillä parhaisiin tilai­suuksiin saatettiin myydä jopa 1000 pääsylippua. Tuolloin Nummituvalla esiintyi sään­nöl­lisesti valta­kunnan parhaita viihde­taiteilijoita ja orkes­tereita. Talon käyttöön­otto antoi hyvät mahdol­lisuudet myös sisätiloissa harjoi­tetulle urheilu­toiminnalle. Esimerkiksi lentopalloa on tässä salissa pelattu koko toiminnan ajan. Nummitupa on tehnyt Vihtijärven kylää tunnetuksi hyvin laajalti, mikä sinänsä ei mielestäni ole vähäarvoista. Toiminnan yllä­pitäminen on tapahtunut valtaosin talkootyönä. Erityisen arvokkaan työn ovat suorittaneet Vihtijärven Martat hoitaessaan huvitilai­suuksien ravintolaa 15 vuoden ajan lähes olematonta korvausta vastaan. Marttojen työllä oli huomattava taloudellinen merkitys VPK:lle.

Vuosien varrella VPK:n puheen­johtajina ovat toimineet: J. E. Salo, Vihtori Meromaa, Unto Luoto, Aarne Halkivaha, Helge Putkonen ja Lauri Niemi. Sihteereinä ovat toimineet Aulis Timonen, Antti Vaskela, Helge Putkonen, Martti Viman, Lauri Niemi ja Sakari Kajosaari ja rahastonhoitajina Matti Putkonen, Katri Koivisto, Päivi Putkonen ja Anna-Liisa Kuusela. VPK:n kunniajäseniksi vihkiäis­juhlassa kutsuttiin insinööri Hans Brummer ja puuseppä Aaretti Järvelä.

Vihtijärven VPK:n sammutuspäällikoina ovat toimineet Vilho Nyman, J. E. Salo, Aulis Timonen, Onni Salo, Seppo Salo, Jari Molander ja Harri Hampori, joka hoitaa tehtävää tällä hetkellä.

VPK:n nykyinen hallitus on kokoonpanoltaan seuraavanlainen: puheen­johtajana Lauri Niemi, varapuheen­johtajana Eerik Lindell, sihteerinä Sakari Kajosaari ja jäseninä Harri Hampori, Olli Kallela, Pekka Penttilä ja Antti Silvasti sekä hallituksen ulkopuolella rahaston­hoitajana Anna-Liisa Kuusela.

Yhdistyksenä Vihtijärven VPK:ta voidaan pitää vakavaraisena. Kiinteistö on palovakuutettu kolmesta miljoonasta markasta, mikä saattaa olla hivenen alakantissa. Rakennuksen lisäksi VPK omistaa 2,5 hehtaarin suuruisen maa-alueen. Omaisuuden arvo lienee noin 4,5 miljoonaa markkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kiinteistön hoito ja säilyminen tuleville sukupolville olisi itsestään selvä asia.

Kymmenen vuotta sitten Helge Putkonen oli huolissaan Nummituvan tulevaisuudesta pitämässään 30-vuotisjuhlan Nummituvan historiikissa. Nyt voimme kuitenkin todeta että nuorempi sukupolvi on kymmenen vuoden aikana ottanut toimintaan vireästi osaa. Laajentunut toiminta myös näkyy: Palokunnalla on tällä hetkellä käytössään kolme palo­autoa, naisosasto ja myös nuoriso-osasto. Koulutus­toiminta on aktiivista. Toiminta vaatii myös paremmat ulkoiset puitteet. Niinpä samalla on Nummi­tuvalle tehty jatku­vasti korjauksia ja laajennuksia. Koko talo on maalattu ulko­puolelta, palo­auto­tallin yhteyteen on raken­nettu sauna ja sosiaalitilat, palo­auto­talliin on tehty laajennus palokunnan käyttöön saamille uusille palo­autoille. Talonmiehen asuntoa on laajennettu ja juhlasali on maalattu. Siinä ehkä näkyvimmät kohteet. Nämä rakennus­hankkeet onnistuttiin toteut­tamaan taloudellisen nousu­suhdanteen aikana hankkimalla avustus­rahoitusta usean vuoden aikana Opetus­minis­teriöltä, Valtion Palonsuojelu­rahastolta ja Vihdin kunnan kult­tuuri­lauta­kunnalta. Ilman näitä avustuksia ei rakennus­hankkeita olisi voitu toteuttaa.

Kiinteistön tuotto tällä hetkellä nipin napin peittää kustannukset. Silloin tällöin tapahtuviin välttä­mät­tömiin perus­korjauksiin eivät kiinteistön tuotot riitä. Perinteinen varojen keräys­muotohan on ollut jo edellä mainittu huvien järjestäminen, mutta viimeisten vuosien aikana näistä saatu tuotto on ollut pieni. Tämä velvoittaa meidät vastuussa olevat henkilöt miettimään kiinteis­tölle uutta tuottavaa käyttöä.

Jo 40 vuotta sitten Mikko Vaskela totesi vihkiäispuheessaan vielä seuraavasti: "Kokemus on osoittanut, että me emme saavuta mitään ellemme ensin ole valmiita uhrauksiin. Eniten menetämme juuri silloin, kun mitään ei uhrata." Näihin ajatuksiin voimme tänäkin päivänä täysin yhtyä ja todeta, että tämä Nummitupa on mitä suurimmassa määrin mainio esimerkki siitä, mitä pienikin kylä voi yhteistyöllä saada aikaan. Samaa uhrautuvaa talkoohenkeä tarvitaan tänään ja tulevai­suudessa voidak­semme säilyttää edellisen sukupolven työn tulokset eli tämän Nummi­tuvan tuleville suku­polville mahdol­lisimman hyvässä kunnossa ja toimivana. Rohkenenkin esittää, että meillä on oikeus odottaa kylän nousevalta nuori­solta näiden hyväksi koettujen periaat­teiden omaksumista ja vastuun ottamista yhteisistä asioista.

---