Nummitupa Vihtijärven VPK
 
Tapahtumia Nummituvalla
2009
Pe 25.12. Joulupäivän tanssit
Antero Ketonen
yhtyeineen
 
La 12.12.2009 Vihtijärven pikkujoulu
Vihtijärven pikkujoulun 2009 mainos Perinteikäs Vihtijärven pikkujoulu pidettiin jälleen Nummituvalla. Tällä kertaa juhla alkoi jo klo 17. Juontajina touhusivat Kaisa Kuusela ja Sakari Kajosaari. Yleisön toivotti avaus­puheen­vuorollaan Jukka Vihtkari, jonka jälkeen ohjelma eteni musiikkipitoisesti. Joululaulun Jouluyö, Juhlayö esitti ViPu-yhtye (Pulliset: Matias (huilu), Elias (viulu) ja Tero (kontra­basso) sekä Aku Ahlholm (kitara) ja Eeli Vilkuna (alttoviulu)). Elias Pullinen esitti banjolla kappaleet Cripple Creek ja Old Joe Clark Aku Ahlholm ja Tero Pullinen säestivät. Petteri Peltola puhalsi käyrätorvella Santa Lucia ja Ensimmäinen joulu. Eija-Sinikan johdolla Vihtijärven koululaiset lauloivat laulut Kulkuset ja Sinivuorten yö. Koululaisten oma yhtye To Us and All jatkoi omalla sovituksellaan kappaleen Ollaan kaikki kavereita.

Nuorten Teatteri (Roope Korpiniitty, Arttu Melava Janne Silvasti ja Valtteri Vihtkari) tempaisi yleisön mukaan esittä­mällään näytelmällä Kotikylä, surutonta leikkiä kylän vapaa-ajan harras­tusten tiimoilta. Tässä on oivaa ainesta jatkamaan kylän pikkujoulu­perinteitä.

Illan viralliseen ohjelmaan kuluu, että Vihtijärven Uhka ja Vihtijärven VPK palkitsevat vuoden aikana kunnos­tautuneita jäseniään. Uhka palkitut olivat Melissa Sundström, Sebastian Sirén ja Elias Ruhanen. Vuoden Uhkalaisen palkinnon sai tänä vuonna Pekka Kataja. VPK:n nuoriso-osaston tunnustuksen sai Aleksi Halme ja hälytys­osaston palkinnon puolestaan Mika Nilsson.

Yleisölle tarjottujen kakkukahvien jälkeen oli vuorossa yhteislaulua ja kyläkuoron laulunumero. Ohjelma huipentui sitten Teiniteatterin näytelmään, joka perustui löyhästi 'Diili'-ohjelman formaattiin. Nummituvan saunalle rekry­toitiin ankarasti saunamajuria. Hahmoja oli siis kyll� rustattu esikuvista railak­kaampaan suuntaan. Näytelmän jälkeen lavan valtasivat Vihtijärven mieslaulajat, joiden vauh­dikkaan esityksen kruunasi tietenkin kappale Dii...

Ja ohjelmaosuuden lopuksi koko illan odotettu esiintyjä saapui: Joulupukki.

Ohjelmallisen illan päätteeksi väki tanssi huippuyhtyeen Lumottu maa nautinnollisen rauta­lanka­musiikin tahdissa.
 
Kuva: Teiniteatterin Diili, sählyä!?
Teiniteatterin ohjelmaan mahtui sählyä...
Kuva: Teiniteatterin Diili, raati koolla
ja rajua pudotuspeliä...
Kuva: Teiniteatterin Diili, hm...
yllätysnumeroita...
Kuva: Teiniteatteri kiittää aplodeista
Tässä sitten Teiniteatteri ottaa urheasti vastaan suosionosoitusten myrskyn.
Kuva: Vihtijärven Mieslaulajat
Vihtijärven Mieslaulajat ei hellitä tahtia. Näkyvät käyneen hank­kimassa hieman tummaa sävytystä pään suojaksi.
Kuva: Kaisa Kuusela haastattelee Joulupukkia
Illan odotetuin vieras joutui tietenkin lasten piirittämäksi. Kaisa Kuusela haastattelee Joulupukkia.
Kuva:  Lumottu Maa Nummituvan lavalla 12.12.2009
Lumottu Maa vei tyylillä yleisön rauta­lanka­musiikin pariin.
Kuva:  Lumottu Maa, Nummituvan backstage 12.12.2009
Lumottu Maa poseeraus­kuvassa lavan takana.
 
La 5.12.2009 VPK:n jouluateria
VPK:n toimi­henkilöille ja häly­tys­osaston, nais­osaston, nuoriso-osaston ja veteraani­osaston jäsenille (avec) joulu­ateria lauan­taina 5.12.2009 klo 17 Nummituvalla. Tarjolla oli jouluista ruokaa ja juomaa sekä iloista yhdes­säoloa. Saunakin oli kuumana.
 
La 28.11.2009 Päivä paloasemalla -tapahtuma
Paiva paloasemalla 28.11.2009
Iloista koko perheen tapahtumaa Päivä paloasemalla vietettiin Nummituvalla 28.11.2009 klo 11-15.
 
Su 15.11.2009 Vihtijärven VPK:n syyskokous
Vihtijärven VPK:n syyskokous pidettiin 15.11.2009 Nummituvalla. Kokoukseen osallistui yhteensä 15 yhdistyksen jäsentä. Lue kokouksen pöytäkirja.
 
La 1.11.2009 Pyhäinpäivän tanssit
Pyhäinpäivän tanssit:
   Janne Ahonen ja Markku Ignatius
 
La 3.10.2009 SUOMIROCKIA Nummituvalla
SuomiRock-illassa Nummituvalla esiintyivät yhtyeet Moog in bändi, Problems? sekä Pelle Miljoona Unabomber joten vauhtia ei lavalta eikä salista puuttunut. Tapahtumasta oli etukäteen varsin komea juttu Vihdin Uutiset -lehdessä 20.9.2009. Katso myös juliste (PDF).
 
Rokkarit eivät suinkaan esiintyneet ensimmäistä kertaa Nummituvan lavalla. Katso vaikka kuvia Nummituvan lavalta 24.5.2009 pitkän linjan rockmies Hessu Klingbergin juhlista.
 
 
La 25.07.2009 Vihtijärven kesäjuhla
Kuva: BäckSet Nummituvan lavalla 25.7.2009
Kesäjuhla tarjosi ohjelmaa tarjolla koko perheelle: Karaoke, ravintola, olut­teltta, makkaraa, vohve­leita Piha-alueella kil­pai­luja, palo­auto­ajelua, näytteillä eri ikäisiä traktoreita, koti­eläinpiha. Illan yhtyeenä moni­puo­li­sta musiik­kia tangosta rokkiin soit­tava BäckSet. Tässä muutamia kuvia tapahtumasta:
 
Kuva: Pyöräpulling saa raavankin miehen irvistämään.
Pyöräpulling näyttää helpolta lajilta, mutta on tiukempi rutistus kuin luulisikaan.
Kuva: Pyöräpulling sopii myös naisille.
Pyöräpulling sopii myös naisille.
Kuva: Palokuntalainen ajaa pyöräpullingia.
Palokuntalainenkin ehti kokei­le­maan pullingia kun sai tauon ensi­sam­mutus­koulut­tajan toimesta.
Kuva: Sokeripalan nuijimista.
Sokeripalan nuijiminen vaatii nopeita refleksejä.
Kuva: Saappaan tarkkuusheittoa
Saappaan tarkkuusheittoa.
Kuva: Loppukiri polkuautolla.
Polkuauton ratakierros päättymässä.
Kuva: Sininen traktori
Sininen kaunotar.
Kuva: Traktori Zetor vm 1956.
Kaunis Zetor vuosimallia 1956. Huomaa upea matkustajan istuin.
Kuva: Traktoreita Nummituvan pihalla.
Osa esillä olleista traktoreista.
Kuva: Traktori Steyr vm 1952
Komea kunnostettu traktori Steyr vuosimallia 1952.
Kuva: Kaksi vuohta.
Vuohiin pääsi tutustumaan ihan lähituntumalta.
Kuva: Kani häkissä
Kani turvassa omassa häkissään.
Kuva: Kaksi porsasta pahnoilla.
Porsaat pahnoilla.
Kuva: Porsas onnellisena päivätorkuilla.
Myös pienet porsaat tarvitsevat kunnon torkut.
Kuva: Komeita kanoja.
Komeita 'kulta-wyandotte'-kanoja.
Kuva: Kenttälajien tuloslaskenta työnsä parissa.
Kenttälajien tuloslaskenta työnsä parissa. Pöydällä odottavat voittajien palkinnot.
Kuva: Alkuillasta BäckSet sai soittaa vielä osin päivänvalossa.
Alkuillasta BäckSet sai soittaa vielä osin päivänvalossa.
Kuva: Tanssit jatkuivat illan pimetessä.
Tanssit jatkuivat illan pimetessä.
 
20.06.2009 Juhannuskisat ja tanssit
Juhannuskisojen ilmoitus
Vihdin Uutiset-lehdessä 14.6.2009 Perinteinen Vihtijärven Juhannuspäivä Nummituvalla. Päivällä urheilu­kentällä Vihti­järven Uhkan juhan­nus­kisat. Juoksu­lajien ja kolmi­otte­luun ilmoit­tau­tuneita kilpai­lijoita oli yhteensä toista sataa. Kevyemmän lii­kunnan ystävät kansoit­tivat kenttä­pelien suoritus­paikat. Paikalla oli tietenkin puffetti ja VPK:n olut­teltta. Illalla juhan­nus­tanssit, orkesterina Antero Ketonen yhtyeineen. Tapahtuman järjestivät Vihtijärven Uhka, kyläyhdistys ja Vihtijärven VPK. Järjestely­talkoot olivat edel­tävänä torstaina ja juhlien purku­talkoot sitten heti sunnuntaina.
 
Kuva: Saappaanheiton tyylinäyte.
Naisten sarjassa punainen saapas sai kyytiä.
Saappaanheiton tyyli­näyte. Naisten sarjassa punainen saapas sai kyytiä. Tulostaso jäi hieman viime­vuotisesta ajoit­tain navakan vastatuulen takia.
Kuva: Pienimpien juoksijoiden
riemukasta vauhtia.
Pienimpien juoksijoiden riemukasta vauhtia. Liikunnan iloa parhaim­mil­laan.
Kuva: Kenttäpelejä 
Nummituvan tenniskentällä.
Tenniskentällä oli kenttäpeliareena. Ilmakivääriammuntaa, tikanheittoa, keilapeli, pussiheittoa ja pesäpallon heiton nopeuden mittaus tutkalla!
Kuva: Nummituvan piha ja urheilukenttä
Juhannuspäivänä 20.6.2009.
Yleisöä ja kilpailijoita oli saapunut paikalle runsaasti. Sää oli pilvipoutainen, koleahko ja hieman tuulinen.
Olitko paikalla? Klikkaa kuvaa ja tutki tarkemmin! Jos et löydä itseäsi niin varmasti ainakin tuttuja henkilöitä.
24.05.2009 Rokkia Nummituvalla
Tässä kuvasatoa vauhdikkaasta rokkitilaisuudesta (yksityistilaisuus).
Esiintymässä mm. Pelle Miljoona Unabomber.

Kuva: Hessu Klingberg

Kuva: Henna Mitrunen

Kuva: Tiia �hman - www.unikissa.com
 

Kuva: Tiia �hman - www.unikissa.com

Kuva: Tiia �hman - www.unikissa.com

Kuva: Tiia �hman - www.unikissa.com
10.6.2009 Rakennustalkoot
Pihasaunan rakennustöitä, Nummituvan lämmitys­järjes­telmänuusimiseen liittyvät kohteet.
9.6.2009 Vihtijärven vesiosuuskunnan tiedotustilaisuus
Vihtijärven vesiosuuskunta järjesti Nummituvalla tiedotustilaisuuden kyläläisille vesihuoltosuunnitelmista.
7.6.2009 Rakennustalkoot
Pihasaunan rakennustöitä, Nummituvan lämmitys­järjes­telmänuusimiseen liittyvät kohteet.
29.4.2009 Vihtijärven kyläkokous
Kokouksessa olivat esillä sääntömääräiset asiat sekä vesiosuuskuntahankkeen kuulumiset. Vihdin kunnanjohtaja Kimmo Jarva esittäytyi kylälle. Kokouksessa oli läsnä lähes 60 henkeä.
12.4.2009 Pääsiäistanssit
Kuva 12.4.2009: Tanssiorkesteri Okalinnut Nummituvalla Tanssiorkesteri Okalinnut Nummituvan lavalla.
Orkesterin jäsenet vasemmalta:
Kristian Lundqvist koskettimet
Jan Lundqvist rummut
Olli Kytömäki laulu
Petri Niemi basso
Kari Paukola kitara
 
29.3.2009 Vihtijärven VPK:n kevätkokous
Vihtijärven VPK:n kevätkokous pidettiin 29.3. klo 15 Nummituvalla. Esillä olivat sääntömääräiset asiat, mm. viime vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus.
27.2.- 1.3.2009 Palokuntanuorten talvileiri 2009
Uudenmaan Pelastusliitto järjesti palo­kun­ta­nuorten talvi­leirin pe 27.2.- su 1.3.2009 Nummituvalla. Lisätietoja tästä ja muista palokunta­nuorten tapah­tumista löydät Uudenmaan pelastus­liiton sivuilta.
 
22.2.2009 Laskiaisrieha
Vihtijärven VPK järjesti jälleen laskiais­riehan Nummituvalla. Tarjolla moottori­kelk­kailua, luistelua, arvontaa, mäen­laskua pulkalla, poni-ajelua, palo­auto-ajelua perheen pienimmille, "jääkurlinkia". Ja tietenkin armoton kylän joukkueiden välinen jää­sähly­turnaus. VPK:n naiset olivat järjes­täneet tarjolle herne­keittoa laskiais­pullan ja kahvin kera. Ohessa muutamia kuvia runsaasti kylän väkeä paikalle houkutel­leesta tapahtumasta.
Kuva 22.2.2009: Yleisöä Nummituvan pihalla,
makkaraa ja arvontaa.
Väkeä alkoi saapua paikalle ihan muka­vasti. Teltassa oli tar­jolla arvon­taa ja makka­roita. Palo­autoon pääsi tutus­tumaan ja pienim­mät saivat ajelun.
Kuva 22.2.2009: Sovellettua kurlinkia Nummituvan kentällä.
Sovellettu curling tar­joaa mukavasti lii­kuntaa sekä nuorille että aikui­sille.
Kuva 22.2.2009: Anu Kuusela pujottelee potkukelkalla.
Potku­kelkka­pujot­telu osoit­tautui haas­tavaksi lajiksi. Tässä kunnal­lis­polii­tik­komme Anu Kuusela kurvai­lee radan alku­osalla.
Kuva 22.2.2009: Eija-Sinikka pujottelee potkukelkalla.
Potku­kelkka­pujot­telu­radan loppu­suo­ralla kirii raivoisasti kylämme toinen kunnal­lis­polii­tikko Eija-Sinikka Jokinen.
Kuva 22.2.2009: Vihtijärven VPK:n
jääsählyjoukkue
Vihtijärven VPK:n jääsähly­jouk­kue. Huomaa miten yhte­näi­sellä liivi­asulla täyden­netty pukeu­tuminen saa aikaan isku­kykyisen jouk­kueen. Keskit­ty­neet ilmeet ker­tovat että 'itse­luot­tamus on kohdal­laan'.
Kuva 22.2.2009: Vihtijärven kyläyhdistyksen
jääsählyjoukkue
Vihtijärven kyläyhdis­tyksen jää­sähly­joukkue. Joukkueen iloi­suus saa ylei­sönkin syt­tymään. Avaus­ottelussa sitten VPK tuli vastaan ja sammutti voiton­toiveet 5-1. (Jouk­kueen iloi­suus ei siitä kuiten­kaan vähentynyt.)
Kuva 22.2.2009: Jääsählyottelu VPK vastaan kyläyhdistys.
Tuimassa pelin tiimel­lyk­sessä VPK ja kylä­yhdistys. Peli­pallo lienee unoh­tunut jonnekin...
Kuva 22.2.2009: Vihtijärven Uhkan
jääsählyjoukkue
Vihtijärven Uhkan jääsähly­joukkue. Huomaa vapaa asuste­kirjo ja rennon voiton­varma ilme. Lievästä vakava­henki­syydestä taitaa kuitenkin kieliä se, että jouk­kueessa ei ole yhtään nais­urheilijaa (hipoo sään­töjen rajoja - tosin sään­nöt sovit­tiin jous­taviksi).
Kuva 22.2.2009: Jääsählyottelu, VPK vastaan Uhka.
Toisessa ottelussa kohta­sivat VPK ja Uhka. Tässä on VPK:n maali uhattuna. Uhka taisi voittaa...

Sivu päivitetty: 2.1.2010